Nea Mäkipere palaa Pallo-Iiroihin
Julkaistu: 14.04.2023 17.45

Nea Mäkipere palaa Pallo-Iiroihin

19-vuotias Pallo-Iirojen oma kasvatti Nea Mäkipere palaa kolmen vuoden tauon jälkeen Iiroihin. Kentällä Mäkkiksenä paremmin tunnettu Säkylästä kotoisin oleva Mäkipere vietti viimeisimmän kauden KaaPo:ssa, jota ennen kaksi kautta kului TPS:n organisaatiossa. Turun urheilulukioon Raumalta lähtenyt Mäkipere koki ajan otolliseksi paluulle.

- Pääsääntöisesti pelaan topparina, mutta pystyn pelaamaan siellä missä tarvitaan. Vahvuuksia ovat molempijalkaisuus ja pääpelaaminen. Valmistuin viime jouluna ylioppilaaksi ja tällä hetkellä teen töitä futiksen ohella. Vapaa-ajalla tykkään kuunnella paljon musiikkia.

Oman uransa kannalta Pallo-Iirot tuntui järkevimmältä vaihtoehdolta

- Turun suunnalla alkoivat houkuttelevat vaihtoehdot loppumaan ja paluu Iiroihin tuntui oikealta vaihtoehdolta oman kehittymisen kannalta.

Mäkiperen menneet kaudet ovat olleet loukkaantumisten kiusaamia, joten toiveissa onkin ehjä kausi.

- Yritän lähteä kauteen ilman suurempia odotuksia, ennakkoluulottomasti kohti uudenlaisia haasteita ja koettelemuksia. Toivoisin pystyväni pelaamaan ehjän kauden ilman loukkaantumisia, jotka ovat tuoneet ongelmia muutaman viime vuoden aikana. Muuten haluan kokonaisvaltaisesti kehittää omaa pelaamista ja fysiikkaa eteenpäin.

Vastuuvalmentaja Aake Rapalan kommentit Nea Mäkiperestä

- Nea osoitti jo viime syksynä halunsa päästä korkeammalle tasolle pelaamaan. Tammikuussa hyppäsi matkaan ja onkin päässyt toimintaan vahvasti mukaan. Nean vahvuutena on ilmatilassa pelaaminen, Nea onkin tehnyt harjoitusotteluissa jo muutaman päämaalin.


Naisten kausi alkaa huomenna 15.4. klo 18 buena Vista stadionilla FC KTP:tä vastaan!

Naisten edustuksen sopimustilanteen pääset näkemään täältä.

Osta myös tulevan kauden kausikortti, jotta et missaa yhtään peliä! Kausikortilla pääset kaikkiin naisten ja miesten edustusjoukkueiden otteluihin. KAUSARIKAUPOILLE TÄSTÄ!