16
ELO
13.30
P17, P17 Ykkönen

PPJ/3 - P-Iirot   2 - 3

Helsinki, Väinämöinen TN

Lauantaina matkataan Helsinkiin

Syyskierrosta kolme ottelua takana ja suunta ei ole ollut myötäinen Iirolaisille. Kierroksen alku ei ole ollut toivotun mukainen, mikä on nähtävillä sarjataulukosta. Iirot ainoana joukkueena ilman pisteitä. Mitä siis tehtävissä?

Lauantain vastustajalla PPJ/3 on kolme pistettä, he onnistuivat kotonaan pistetilin avaamisessa. He voittivat toisen kierroksen ottelussa IFK Mariehamin lukemin 3-2.

Iirolaisten pitää löytää positiivisuus kentälle ja koppiin. Yhteenhiileen puhaltaminen joukkueena. Usko omaan tekemiseen ja osaamiseen. Nyt ne omat ja joukkueen vahvuudet on kaivettava esiin. Se vaatii määrätietoista työtä, jota ollaan tälläkin viikolla tehty.

Ainoa tavoite Helsingissä ei voi olla muuta kuin pistetilin avaaminen. Sen lisäksi tahdotaan saada onnistumisia laajalla rintamalla, pelata joukkueena. Näillä eväin kohti lauantain ottelua.