
Pallo-Iirot nappasi tärkeät kolme pistettä HJS:n kustannuksella. Anton Vyyryläinen viimeisteli kaksi maalia.
Yleisömäärä: 273
Päivälle luvattu sade piiskasi pelaajien kasvoja lähes siitä sekunnista alkaen, kun joukkueet astuivat kentälle. Tämä ei ottelun kulkua kuitenkaan haitannut, vaan yleisö pääsi seuraamaan kahden tasavahvan joukkueen vauhdikasta vääntöä. Ensimmäinen puoliaka mentiin melko tasaisessa merkeissä. HJS piti kenties hieman enemmän palloa, mutta paremmat maalipaikat siunaantuivat raumalaisille. Ottelun avausmaalia saatiin odottaa aina ensimmäisen puoliskon viimeiselle minuutille asti, jolloin kotijoukkue pääsi iskemään ensimmäisensä. Lyon Firmino juoksi Target Ayannubin lähettämään pystypalloon ja voitti kaksinkamppailunsa HJS:n topparin Valtteri Ahokkaan 100-0 ja pisti sen jälkeen pallon varmasti etunurkasta sisään. Tähän tilanteeseen ensimmäinen jakso myös päättyi.
Toinen jakso jatkui hyvin samankaltaisena kuin ensimmäinenkin. Tunnin pelin jälkeen raumalaisyleisölle esiteltiin joukkueen uusin vahvistus, kun aiemmin päivällä julkaista lainapelaaja Nino Rajamäki tuli vaihdosta kentälle. Heti vaihdon jälkeen Anton Vyyryläinen pääsi liukumaan kulmapotkusta pallon vajaasta parista metristä maaliin, mutta avustava liputti tilanteen paitsioksi. Pienen keskustelutuokion päätteeksi ottelun tuomaristo kuitenkin päätyi siihen, että HJS:n puolustajat olivat puskeneet pallon paitsiossa seisoneen Vyyryläisen ulottuville, jolloin tilanteen tuomio kääntyi ja sinikeltaiset pääsivät juhlimaan tuplattua johtoaan. Myös Vyyryläinen pääsi tuulettamaan toistamiseen tekemäänsä maalia, kun vielä ajassa 85' pallo päätyi kolmannen kerran HJS:n verkkoon. Vyyryläinen oli jälleen mies paikallaan kulmapotkussa, kun pienen filpperin jälkeen keskikenttäpelaaja tinttasi pallon maalin kattoon. Näihin lukemiin ottelu myös päättyi, jonka johdosta Pallo-Iirot kipusi jo pisteen päähän kolmatta sijaa majoittavasta HJS:stä, sekä Miko Lainio pelasi kauden ensimmäisen nollapelinsä.
Haastattelussa nollapelin turvin voiton varmistanut Miko Lainio
Iiro-vaarien pallot:
Pallokisan kokonaistilanne:

| 45' | Maali | Firmino Lyon |
| 61' | Maali | Vyyryläinen Anton |
| 86' | Maali | Vyyryläinen Anton |