Pallo-Iirojen päiväkoti- ja koulukiertue päätökseen
Julkaistu: 06.05.2022 11.00

Pallo-Iirojen päiväkoti- ja koulukiertue päätökseen

Kiertueella kohdattiin lähes 3000 lasta ja nuorta

Pallo-Iirojen vuosittainen päiväkoti- ja koulukiertue saatiin päätökseen toukokuun alussa. Lähes kaksi kuukautta kestänyt kiertue tavoitti lähes 3000 lasta ja nuorta.
Aikaisempina vuosina kiertueen tukikohtana on toiminut Raumaster-halli Äijänsuolla. Koronapandemian jälkimainingeissa jouduttiin kuitenkin tekemään paluu vanhaan ja käytiin päiväkotien ja koulujen omissa toimintaympyröissä vetämässä kiertuepäivät. Pallo-Iirojen harrastekoordinaattori Henni Viljanmaa oli tyytyväinen kiertueen antiin.

- Paljon kohdattiin lapsia ja saatiin vedettyä kivoja liikuntapäiviä, joissa jalkapallo oli pääosissa, mutta liikunta ja liikuttaminen pelien ja leikkien muodossa kuului päivien ohjelmaan, Viljanmaa avaa tarkemmin sisältöä.

Kiertueen tarkoituksena on tietysti liikuttaa lapsia ja innostaa liikunnan pariin. Kiertueella myös tutustutaan jalkapalloon ja kerrotaan Pallo-Iirojen tarjoamista harrastusmahdollisuuksista. Nappulaliiga ja erilaiset peliryhmät starttaavat toukokuun aikana ja kesän toimintaan pääsee mukaan juuri nyt.

- Nappulaliigan ilmoittautuminen on auki ja koronan jälkeen näytetään pääsevän taas hyvin vauhtiin ja palataan osallistujamäärän suhteen pandemiaa edeltävään aikaan, mutta vielä mahtuu mukaan, Viljanmaa vinkkaa.

Kiertue keräsi hyvää palautetta opettajilta ja ohjaajilta ja toivottavasti tulevina vuosina päästään jälleen järjestämään keskitetysti ohjelmapäiviä Äijänsuon pyhätössä.

Nappulaliigan ilmoittautumiseen pääset TÄÄLTÄ