20
ELO
13.00
P17, P17 Kakkonen

P-Iirot - TPV  3 - 1

Äijänsuo stadion TN

B1 kaatoi hikisesti TPV:n ja B2 kaatui saappaat jalassa Oolannin taistelussa

P17 Kakkosen ottelu Pallo-Iirot – TPV päättyi ansaitusti kotijoukkueen voittoon 3-1 (1-0). Ottelusta muodostui hyvin kelinmukainen. Hikistä, tuulista ja tuskaista oli ilman lisäksi myös peliesitys. TPV oli lähtenyt tiiviissä 5-3-2 muodossa sulkemaan kaikki portit omalle maalialueelleen ja tyytyi iskemään suoraviivaisesti pitkillä palloilla vastaan. Varmasti niin lämpö, kova tuuli kuin TPV:n kuluttava pelitapa vaikeutti sen verran Iirojen tekemistä, että syöttöpeli ei ollut lauantaina totutulla tasolla ja harhasyöttöjä ja turhia menetyksiä tuli käytännössä joka pelaajalle liian paljon. Lauantainakin maalitilanteita Iirot pystyi luomaan lukuisia mutta maalinteko osoittautui normaalia vaikeammaksi.

Heti ottelun 6.minuutilla juoksuvoimainen Miska Karppinen (Dewaco) pääsi prässäämään TPV-maalivahti Mico Syrjälää ja Syrjälän avaus pamahti suoraan Karppisen kylkeen. Pallo kuitenkin kimposi maalipotkuksi. TPV sumputti keskustaa niin tiukkaan että Pallo-Iirot rakenteli ihan hyviä hyökkäyksen aihioita molemmilta laidoilta. Kuitenkin viimeinen syöttö tai keskitys oli turhan usein osoitteeton.

13.minuutilla Kasperi Kuusiston (Terokatto, V-S Ikkunahuolto) keskityksen jälkeen Rasmus Ahonen kaivoi pallon itselleen ja pääsi lataamaan oikealla jalallaan boksin rajoilta mutta maalivahti Syrjälä torjui. Hetkeä myöhemmin TPV:n Onni Katiska karkasi vastaiskuun vasemmalta laidaltaan Iiro-pakin arvioidessa pitkän pallon lentoradan hieman väärin. Laukaus kuitenkin varmasti Pallo-Iirojen maalivahti Veeti Vainion (Sata-Kaiverrus, Finncontainers) syliin. 19. peliminuutilla Oliver Repo antoi kulmapotkun oikealta ja Matias Babb tuli hyvällä liikkeellä tilanteeseen hukaten vartijansa. Babbin taidokas volley-ohjaus meni kuitenkin puolisen metriä etutolpan ohi.

Reilut 30 minuuttia oli pelattu kun kotijoukkue viimein sai kuparisen rikki. Hyökkäysalueen pitkän pallonhallinnan jälkeen Manu Kontto (Raumaster) nousi rohkeasti laitapakin tontilta välikaistalle poimien TPV-keskikenttämiehen ilmaan puskeman irtopallon itselleen. Kontto ohitti keskikenttälinjan tempokuljetuksella ja eteni boksiin. Boksissa ennakkoluulottomasti vilkku päälle ja laitapakin ja oikean topparin välistä haasto kohti maalia. TPV-toppari Samuel Kälvi tuli tilanteeseen holtittomasti ja kaatoi Konton nurmen pintaan. Erotuomari Lassi Suominen ei voinut muuta kuin osoittaa rangaistuspilkkua. Matias Babb nappasi pallon käteensä ja upotti sen varmasti TPV-maaliin ja vapauttava 1-0 maali varmasti avaisi Iirojen pelin pienestä takalukosta. Tai niin ainakin kotijoukkueen leirissä kuviteltiin.

No puoliajan loppuun tulikin vielä pari hyvää yritystä. 36.minuutilla Karppinen oli taas TPV-pakkien kiusana riistäen pallon. Miska pompotteli palloa boksissa ja lopulta sai pelattu Oliver Revolle avopaikan 4 metriin. TPV:n topparit syöksyivät kuitenkin urheasti lihamuuriksi maaliviivalle ja jollain ihmeen keinolla saivat maalin synnyn estettyä. 38.minuutilla Kontto nousi vasemmalta ja löysi vuorostaan Matias Babbin välikaistalta. Babb pyörähti ja laukoi tulisesti oikealla jalallaan kohti maalin alakulmaa. Syrjälän torjunnasta rebound pomppasi Karppiselle mutta kunnon laukausta ei enää saatu aikaan. Vielä aivan puoliajan lopussa keskialueen vaparista TPV sai kohtalaisen tekopaikan mutta kapteeni Vikke-Valtteri Anttilan pusku meni ohi maalin.

Tauolle lähdettiin siis tiukoissa 1-0 lukemissa.

Toinen puoliaika jatkui samaan malliin kuin ensimmäinenkin. Iirot dominoi palloa ja TPV pyrki pelaamaan nopeasti pystyyn. 44.minuutilla Onni Katiska oli unohtunut Iiro-topparien selustaan vapaaksi ja pääsi laukomaan mutta jälleen suoraan hyvin sijoittuneen maalivahti Vainion syliin. Vastahyökkäyksestä Iirot pelasi nopeasti Konton ja Ahosen kautta pallon Aaro Kainulaiselle (LMG Finland), joka vapautti hienolla syötöllä Santtu Katajan (Siemen-Flora, Rauman Juku) läpiajoon oikealta. Katajan laukaus kohti takakulmaa pysähtyi TPV-maalivahti Syrjälän näyttävään jalkatorjuntaan. Kulmapotkun jälkitilanteesta Kasperi Kuusiston keskitys löysi Miska Karppisen pään mutta jälleen Syrjälä venyi torjuntaan, tällä kertaa yläriman alta.

48.minuutilla Karppinen jälleen teki hyvän prässin ja Kuusisto puolusti tilanteen vahvasti eteenpäin voittaen pallon ja jatkaen kuljetusta kohti TPV-maalia. Kuusiston kierteisen syötön TPV-pakki katkaisi rangaistusalueella kädellään ja pallo vietiin taas pilkulle. Kuusisto itse asettui laukomaan mutta TPV-maalivahti Syrjälä kuitenkin venyi jälleen torjuntaan pitäen pelin tasaisena. Rangaistuspotkun vastahyökkäyksestä Iiro-puolustus taas sähläsi jo voitetun pallon uudestaan punapaidoille ja Sebastian Myllymäki (3flow) joutui katkaisemaan hyökkäyksen sääntöjen vastaisesti ansaiten varoituksen. Vapaapotkussa TPV epäonnistui.

Edelleen ottelu jatkui virheiden sävyttämänä ja tuska alkoi näkyä jo katsomossakin. 56. minuutilla Myllymäen keskitys löysi Oliver Revon boksin rajalta ja Repo pyssytti vasemmallaan mutta laukaus ei täysin onnistunut. 58.minuutilla Kainulainen vapautti Ahosen jälleen laukomaan mutta Ahosen kaukolaukausmaalia odotellaan edelleen. Ehkä se tulee seuraavassa matsissa..

74. peliminuutilla pienen suvantovaiheen jälkeen hetkeä aiemmin vaihdosta terävästi kentälle kirmannut Jussi Helin (Euran Pintakäsittely) riisti pallon 5 metrin viivalla TPV-toppareilta kuin tikkarin pikkulapselta ja siirsi sivuun Rafael Ojalalle (Raumair). Ojala harhautti oikealle jalalleen ja nosti pallon hallitusti maalin kattoon ja viimein peli näytti ratkenneen 2-0 osumaan. Vapautuneet tuuletukset maalin perään. Heti maalin jälkeen Oliver Repo pääsi Ahosen vapauttavasta syötöstä läpiajoon mutta laukaus meni aavistuksen ohi oikeasta yläkulmasta.

78.minuutilla Iirojen puolustuslinja oli hieman rikki ja keskikenttäpelaaja Eman Malekyar sai jalan auki kentän keskustassa. Vaihdosta tullut TPV-kärki Joel Massamba teki hyvän juoksun Iiro-puolustajien väliin jääneeseen aukkoon ja viimeisteli näyttävästi nostamalla pallon yli vastaan syöksyneen maalivahti Vainion. 2-1 kavennus.

Lisäaikaa oli pelattu minuutin verran kun Pallo-Iirot saattoi huokaista helpotuksesta. Eeli Tarvainen (Satatech Talotekniikka, Meriasennus) sai pallon Vainiolta omalla maalialueella ja antoi pitkän syötön kohti Repoa. Pallo kuitenkin pomppasi yli Revon ja TPV-topparin ja Jussi Helin kävi kaivamassa sen itselleen ja karkasi läpiajoon. Helin piti TPV-pakin selkänsä takana hyvin suojaten ja viimeistely vasemmalla jalalla ohi maalivahdin oli takuuvarma ja peli ratkesi 3-1 maaliin. Tämän jälkeen yliajan lopussa Helin jysäytti vielä päätyrajalta pienestä kulmasta maalitolppaan.

Tuskainen ja loppuun asti jännittävä ottelu mutta tosiaan se tärkein eli kolme pistettä jäi Raumalle.

Seuraava ottelu B1:llä on Nokian Palloseuraa vastaan jo keskiviikkona 24.8. Nokian Keskuskentällä. Ottelu alkaa klo 19.00.

Pallo-Iirot 2 puolestaan matkusti Ahvenanmaalle ja kohtasi Wiklöf Hölding Areenan tekonurmella IFK Mariehamnin.Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen voittoon lukemin 2-1 (0-0)

Iirot puolusti tiiviisti ja iski terävästi. MIFK pyrki hallitsemaan palloa mutta ei päässyt hirmuisen vaarallisesti Ilmari Niemen (Notra) maalia uhkaamaan.

Toisella puoliajalla hieman yllättäenkin Frans Aalto onnistui viemään Pallo-Iirot 0-1 johtoon kun peliä oli jäljellä enää kymmenisen minuuttia.

Ehkä väsymys hieman painoi ottelun loppua kohden ja Jere Schultzin (Rauma Interior) ja Arttu Pulliaisen (R-Sarkon) pienet loukkaantumiset myös vaikeuttivat ottelun loppuhetkiä. Niin MIFK painoi loppuhetkillä ottelua kohti Pallo-Iirot2:sen boksia ja Hampus Dahlgrenin ja Henri Vehmaksen viime hetkien maaleilla onnistui kuitenkin kääntämään ottelun voitokseen. MIFK:lle vihelletystä rangaistuspotkusta voi taas kerran jossitella. Rike näytti tapahtuneen selkeästi boksin ulkopuolella mutta niin vain pallo vietiin pilkulle ja peli ratkesi. Keskikentällä Aaro Levola luuti taas totuttuun tapaan vahvasti ja muutenkaan Iiroja ei voi yrityksen puutteesta syyttää.

Seuraavan ottelun Pallo-Iirot2 pelaa ensi sunnuntaina 28.8. kun kotoisalle Buena Vista Stadionille saapuu vieraaksi HJS Hämeenlinnasta. Ottelu alkaa klo 17.00.

Tilastot

3 - 1

TPV
(1-0)
30'MaaliBabb Matias
38'VaroitusAhonen Rasmus
49'VaroitusMyllymäki Sebastian
74'MaaliOjala Rafael
78'MaaliMassamba Joel
81'MaaliHelin Jussi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista