10
KES
19.00
Edustus, Miesten Kolmonen

P-Iirot - TPS U23  2 - 1

Äijänsuo stadion TN

Miesten Edustuksella kärkiottelu huomenna perjantaina

Poissaolot:

Loukkaantuneena: Markus Babb, Toivonen, Walden

Armeijassa: Silvennoinen


Miehet jatkavat voittojen jahtaamista kotikentällä, kun Raumalle saapuu TPS U23. Joukkueet ovat sarjassa sijoilla yksi ja kaksi.

Sarjassa toisena majailevaan TPS:ään on matkaa jo kuusi pistettä, turkulaisten voitettua kahdeksasta ottelusta kuusi ja häviten kaksi ottelua. TPS on päästänyt sarjassa vähiten maaleja, vastustajan onnistuneen maalinteossa vain neljästi. Vahvan puolustuspelin lisäksi on joukkue onnistunut myös hyvin maalinteossa, tehden 19 täysosumaa. Joukkueen tämän kauden yksi onnistujista on nuori maalivahti Lauri Järvinen, joka on pelannut kaikki joukkueen kahdeksan ottelua. Näissä peleissä on nollapelejä karttunut viisi ja vain kerran on vastustaja onnistunut Järvisen samassa pelissä kahdesti ohittamaan. TPS sai myös mieluisan paluumuuttajan, kun yli kymmenvuotisen Veikkausliigauran pelannut Sami Rähmönen liittyi TPS U23-joukkueeseen. Hänen mukanaan nuori TPS:n reservijoukkue saa myös roima annoksen kokemusta.

Pallo-Iirot jatkoi vakuuttavia otteitaan sunnuntaina Peimari UTD:n kaatuessa 0-6. Raumalaisjoukkue on tehtaillut jo 30 maalia, joista Elias Ahde on viimeistellyt tasan puolet. Hyvään vireeseen on Iirojen takalinjoilla päässyt myös maalivahti Henri Saarinen, joka matkaa tällä hetkellä kolmen ottelun nollapeliputkessa. Pallo on alkanut totella raumalaisten käskyjä alkukatta paremmin, jonka johdosta pallonhallinta on siirtynyt entistä enemmän Iirojen puolelle. Pallonhallinta tuleekin olemaan yksi tulevaa ottelua määrittävistä tekijöistä, sillä molemmat joukkueet luottavat omaan tekemiseensä, jolloin pallo toimii vallan välineenä.

Ennakossa Otto Schultz

Otto Schultz ei pidä kirjaa TPS-ennakkonäyttäytymisistään.

- En nyt kyllä muista. Varmaan pari kertaa, yhden ainakin muistan mutta en mä niitä ole laskeskellut.

Vuodet ovat vierineet, mutta TPS U23 on pysynyt ilmeeltään hyvin samanlaiselta.

- Kyllä siellä on aina se nuori porukka vastassa ja energinen. Ei mun mielestä semmoisia suurempia muutoksia. Tietysti aina yksilöt vaihtuu ja kun se on reservijoukkue niin ei tiedä keitä ne sieltä oottaa mukaan. Kyllä varmasti on kova peli tulossa.

Vaikkei toppari itsekään ole vielä iällä pilattu, on TPS U23:n muutokset pelaajistossa saanut Schultzin tuntemaan itsensä vanhaksi.

- Sen verran alkaa itsekin tässä vanhenemaan, että siellä on niin nuoria poikia, että ovat aika vieraita mulle. Kyllä sillä lailla osan on nähnyt jo silloin kun itse on nuorempi ollut, että muistaa joitain pelaajia. Aika vieras on kuitenkin.

Yksikin maali kelpaisi kasvattiseuraa vastaan.

- Kyllähän se aina olisi kiva tehdä yksikin maali vähintään, mutta tärkeämpi on nyt että saadaan voitto. Ehkä jos Ellullekkin saataisiin se vakioksi muodostunut kolme tai neljä, niin sekin kelpaisi mulle oikein hyvin.

Pallo-Iirot - TPS U23 10.6. klo. 19 Buena Vista stadionilla

Tilastot

2 - 1

TPS U23
(2-0)
34'MaaliVirtanen Arttu
42'MaaliSchultz Otto
70'MaaliAbdallah Zegy

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista